Kokeiltaisiinko taas välillä vähän viikonloppulangan tapaista? Täällä on reuhattu ensin eilinen traktorin huollossa muussa säädössä ja tänään on sitten massikalla reuhattu pitkin pihaa.
Kesä kun yllätti omakotiasujan niin suunnitellut marjapensaiden siirrot ja muut isommat jutut jää ainakin toistaiseksi väliin mutta muuten tuli leviteltyä multakasaa pitkin pihoja tasoittelemaan viimekesän kantojen hävityksestä jääneitä kuoppia ja muita epätasaisuuksia. Nurmikonsiementä pitäisi vähän ostaa ja kylvää paikkauksille. Ja pihatie pitäisi ensin oikaista jollain maatilavehkeellä ja sitten tilata parikymmentä kuutiota sepeliä lisää kun koko tie on painunut kymmenisen senttiä vuosien mittaan.
Tenavat vinkuu että uima-allas pitäisi taas virittää riesaksi kun kelit lämpenee, jos sitä miettisi vaikka huomenna. Ja vaikka minkälaista nikkarointiakin olisi pitkin pihoja, mutta niiden kanssa pitää vähän hieroa otsaa lompakolla ja katsoa ihan rauhassa että mitä saa aikaiseksi. Ruohonleikkurikin odottaa uutta moottoria, tilauksen piti lähteä jo viikko sitten, mutta kuulemma lakkojen jälkimainingeissa on edelleen kontteja purkamatta ja tavaraa ei tule toimittajilta, joten se tulee ehkä sitten alkuviikosta.
Mutta mites muilla? Onko ruohonleikkuri teroitettu ja öljyt vaihdettu? Onko pyykinpesua ja siivousta tai jotain muuta?
Siirtelin pe-la aikana kuution verran multaa + muuta maa-ainesta käsityönä ja istuttelin chilejä, tomaatteja, sipuleita ja yrttejä kun laitoin lavakaulukset rivitalokämpän takapihalle. Tänään alkuillasta pesin auton ekaa kertaa painepesurin ja vaahdottimen kanssa, hienoa hommaa!
Kaverin avovaimon synttärit, juomaa, kakkua ja nauttimista aurinkoisesta kelistä.
Kiitos kysymästä! Lämmin sää ja vesi houkutteli uimaan ja sinnehän se talviturkki sitten jäi, veteen.
Käyn tänään äidin luona laittamassa uuden läppärin käyttökuntoon. Siinä samassa saa ruokaakin. Voisi menomatkalla käydä tarkistamassa prätkän rengaspaineet. Varmaan pitäs katelle noita EU-vaali ehdokkaitakin.
Menin paljuun mutta oli niin helvetillinen itikoiden ilmavoimien invaasio vastassa että hävisin noin 90-3. Lähdin 15 minuutin jälkeen. En saa niiden puremista mitään kutinoita mutta hitto että ärsyttää kun ne yrittää mennä silmiin, korviin ja molempiin neniin aivan jatkuvasti. Tarviin sellasen itikkahatun. Olisipa taas -20 niin ei tarttis vituttaa moiset lentävät verenhimoiset pikku paska-aivot.