Jännä tilanne. Eduskunta halutaan koolle mutta päätös on Jussi Halla-Ahon takana, joka ideologisista syistä kieltäytyy kutsumasta sitä kesätauolta kokoon.
Tunteeko kukaan Suomen lakia niin hyvin, että osaisi kommentoida: löytyykö siitä mahdollisesti porsaanreikiä, jolla tuon kutsun voisi tehdä joku muu?
Lähes kaikki luottamusäänestykset ovat poliittista sirkusta. Yleensä lopputulos on etukäteen tiedossa ja oppositio järjestää niitä vain saadakseen huomiota. Minä en ainakaan keskeyttäisi kesälomaani, vain jotta jotkut tyypit saisivat vähän palstatilaa.
Tässäkin tapauksessa lomien keskeyttäminen vaatisi sitä, että hallitus, tai osa siitä, puoltaisi ratkaisua. Oppositio ei tähän yksin kykene. Ja jos oppositio ei saa edes istuntotaukoa keskeytymään, niin miten he ajattelivat äänestää Purran viralta? Jos RKP (tai KD tai Kokoomus) yhtäkkiä ilmoittaisi menettäneensä luottamuksensa Purraan, niin silloin olisi oikeasti äänestyksen paikka. Toistaiseksi kyse on puhtaasti poliittisesta sirkuksesta: oppositio yrittää epätoivoisesti elvyttää jo kuolemassa olevaa kohua.
Eh…toki tuossa on perfomatiivinen ulottuvuus, mutta ei sitä voi pelkäksi sirkukseksi latistaa.
Päinvastoin, tässä ollaan politiikan teon ytimessä: tekemällä tästä luottamusäänestyksen arvoisen asian, oppositio politisoi ministerivalinnan ja sen kannalta keskeiset arvokysymykset. Siellä on laskettu, että omien asioiden ajamisen ja esillä pitämisen näkökulmasta on hyödyllisempää vaatia luottamusäänestystä, kuin olla sitä vaatimatta. Ja nythän oppositio vaatii tätä yhtenäisenä, vaikka on selvää että suurella todennäköisyydellä hallitus ei tähänkään kaadu.
Sinä et ehkä keskeyttäisi kesälomaasi, mutta kansanedustajille on velvollisuus niin tehdä, mikäli kutsu käy. Ne ovat siellä meitä kaikkia varten hommissa, joten mökkireissun katkeaminen ei ole peruste jäädä istunnosta pois. Oikeita esteitä voi toki olla ja niille ei mitään voi.
Totta kai tämä on niitä asioita joita oppositio tekee, ihan riippumatta siitä, mitä puolueita oppositiossa on. Opposition rooliin kuuluu nälviä hallitusta aina kun siihen on tilaisuus. Käytöksestä tekee sirkusmaisen se opportunismi johon se perustuu. Kritiikin kohdetta ei valita poliittisen ja yhteiskunnallisen merkittävyyden perusteella, vaan kiinni tartutaan sellaiseen asiaan, josta saa aikaiseksi mahdollisimman suuren kohun.
Siksi meillä kohistaan pitkään ja hartaasti ministereiden jallubileistä, maksamattomista aamiaisista ja vuosikymmenten takaisista vieraskirjaedgeilyistä, samaan aikaan kun oikeasti ihmisten elämää kurjistavat päätökset saavat vähemmän huomiota ja poliittista aktivismia osakseen. Kyse ei ole ensisijaisesti arvoista, vaan teatterista, jonka tavoitteena on heikentää hallitusta ja nostattaa omaa imagoa, keinolla millä hyvänsä.
En edelleenkään keskeyttäisi kesälomaani tällaisen esitystaiteen vuoksi, ennen kuin jokin hallituspuolueista liittyisi opposition rintamaan ja äänestyksellä olisi oikeasti väliä. Mökkireissu on paljon tärkeämpi.
Siinä tapauksessa, olen onnellinen ettet ole kansanedustaja…ethän?😅
Mielestäni ymmärrät opposition tehtävän turhan kapeaksi, kun esität sen lähinnä hallituksen nälvimiseksi. Opposition ensisijaisena tehtävänä on toimia vastavoimana hallitukselle ja toteuttaa täten edustuksellista demokratiaa. Oppositiolla on keskeinen rooli juurikin konfliktien säätelijänä, sillä se pystyy tuottamaan kritiikkiä hallituksen politiikkaa kohtaan parlamentaarisessa viitekehyksessä.
Oppositiopolitiikka näyttäytyy usein populistisena ja sitä jossain määrin aina onkin. Populismissa on kuitenkin sävyeroja, eikä kaikki populismi ole yhteismitallista. **Nyt kun rinnastat esimerkiksi aamupalakohun tähän rasismikohuun, niin kiinnostaisi tietää, miten nämä ovat mielestäsi painoarvoltaan samanarvoisia asioita? **
Aamupalakohu on sikäli toki hyvä verrokki, että siihen liittyi pääministeri julkisen rahan käyttäjänä. Tällöin oppositio toteutti tehtäväänsä ja politisoi keskustelun julkisten varojen käytöstä. Marinin “ajojahti” oli parlamentarismin näkökulmasta toissijainen tavoite, vaikka se saikin eniten näkyvyyttä mediassa ja somessa. Jallubilekohu meni sikäli ohi maalin, etten ainakaan minä keksinyt, että mikä poliittinen merkitys sillä oli. Tässä mielessä se oli selkeämmin tuota sirkusta, jonka sinä mainitsit.
Summa summarum: mielestäni tämä rasismikohu on yhteiskunnallisesti ja poliittisesti sen verran merkittävä asia, että se täytyy selvittää juurta jaksaen. Toki nyt puhutaan lähinnä Purrasta, mutta tähän liittyy myös Junnilan ja Rantasen ulostulot. Junnilan juttu on käsitelty, mutta se heittää edelleen varjon, paitsi Purran, myös Perussuomalaisen puolueen päälle. Herää oikeutettu kysymys, että onko hallitus, joka paperilla on sitoutunut tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistämiseen, mutta jonka osa jäsenistä viestii puheillaan ja tekemisillään tyystin jotain muuta, olla toimiva hallitus. Sitä luottamusäänestyksessä pohjimmiltaan kysytään.
Olen samaa mieltä siitä, että opposition tehtävänä on olla vastavoimana hallitukselle osana demokraattista prosessia. Harmillista on se, että oppositionpolitiikkaa harjoitetaan yleensä opportunistisen sivustahuutelun muodossa, ilman, että harjoitetulle politiikalle tarjotaan oikeita vaihtoehtoja. Jossain määrin tämä on seurausta opposition hajanaisuudesta, mutta vielä enemmän siihen vaikuttaa hallituspolitiikan suurempi näkyvyys mediassa. Hallitus on se taho, joka ohjaa kulloinkin esillä olevia poliittisia kysymyksiä esitystensä kautta ja saa näin selvästi enemmän palstatilaa. Opposition on vaikeaa kilpailla tästä huomiosta. Kilpailu on erityisen vaikeaa monimutkaisissa poliittisissa asiakysymyksissä. Paljon helpompaa on tarttua ihmisten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja asioihin, jotka herättävät yleisössä voimakkaita tunnereaktiota.
Suomen pyörittämisen kannalta olisi ollut aika sama, vaikka Sanna olisi vetänyt kokaiinia ja livestreamannut bileet eduskunnan sivuilla, mutta ai että kansa olisi päässyt päivittelemään, että mitä tämä kertoo hänestä ihmisenä!? On siis helpompaa pelkistää politiikka hyvä-paha ihminen -tasolle, kuin keskustella kriittisesti vaikka aikuiskoulutustuen lakkauttamisen vaikutuksista ja tarpeellisuudesta. Minulle on ihmistasolla ihan sama vaikka ministerit pettäisivät puolisoitaan tai olisivat kaappifasisteja, -homoja, -skientologeja. Tärkempiä ovat käytännön teot ja tehtävissä suoriutuminen. Toki näiden kohujen myötä persut ovat osoittaneet olevansa täysin uhmikäisiä lapsia, ilman minkäänlaista poliittista pelisilmää. On sinällään ihan aiheellista pohtia, pystyvätkö tällaiset henkilöt suoriutumaan mistään vastuutehtävästä, vai pitäisikö kaikki asettaa holhouksen alle.
Teknisesti ottaen aamupalakohu oli vakavampi. Jos toiminta olisi ollut tahallista, sen rikosoikeudelliset seuraukset olisivat voineet olla suuremmat. Rasismikirjoitukset olivat vanhentuneet, eikä niitä kirjoitettu ministerin virassa.
Alä huoli, minulla ei ole mitään aikeita mennä tähän sirkukseen.
Ihan hyviä pointteja ja arvostan näkökulmaasi asiaan. On valitettavaa, että politiikka pyörii niin paljon henkilöiden ympärillä ja mustavalkoistuu. Ja tämä ilmiö viimeisen kymmenen vuoden aikana vain kärjistynyt. Asioiden pitäisi aina olla henkilöiden edellä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö henkilöillä olisi merkitystä.
Meissä on se ero, että henk.koht. minulle ei ole se ja sama onko ministeri “kaappifasisti” vai ei. Arvopohja vaikuttaa väkisinkin toimintaan, vaikka ihminen yrittäisi olla kuinka puolueeton tahasa. Sama tietty pätee muissakin suuntauksissa ja kaikenlainen ääriajattelu on järjestäen perseestä. Sitten taas päihteiden osalta meikäläiselle on se ja sama mitä kukin vapaa-ajallaan käyttää, jos suoriutuu tehtävistään kunnialla.
Tää on ollut mielenkiintoinen keskustelu, joka on pysynyt tolkullisena. Kiitos siitä 🙂
Niin kuin joku muu mainitsikin niin luottamusäänestyksissä on aina sirkuspuoli. Mutta jos kun äänestys tulee niin hallituspuolueiden kansanedustajien pitää äänestää ja siitä jää jälki johon voi myöhemmin viitata. Vaalit on (aina) tulossa ja joillekkin äänestäjille näillä jäljillä on väliä